lauantai 30. tammikuuta 2016

Mandariinihilloa ja suklaakakkua

Pyrin huolehtimaan, ettei meillä mene ruokaa hukkaan. Virheitä sattuu, enkä aina (=yleensä) ole täydellisen hyvin arkea organisoiva äitiolento, mutta tänään pisti oikein todella suututtamaan. En osta tuontihedelmiä edes viikottain ja silloin kun ostan, ne syödään kyllä tarkkaan. Nyt jossain aivolamassani oli asetellut kasan mandariineja koriin tuvan emännänkaapin tasolle ja sinne ne olivat unohtuneetkin. Käteen tuntuivat jo sen verran pehmoisilta, että ajattelin niiden päätyvän suoraan kompostin kautta kukkapenkkiin.

Päätin kuitenkin kuoria niitä ja katsoa, missä jamassa niiden sisuskalut olivat. Lohkot olivat jonkin verran näivettyneitä ja pehmeys johtui kuoren irtoamisesta. Hedelmäliha oli päässyt kuivumaan. Asiat tuppaavat rypistymään kuivuessaan. Naamanikin. Se ei vanhene, se kuivuu. Tiedoksi sitä pohtiville.

Koska makukin oli normaali, eli vain vettä puuttui, päätin keittää mandariineista pikahilloa. Kuorin kaikki kelvolliset hedelmät, lohkoin ne ja heitin kattilaan. Mukaan puoli desiä vettä ja noin desi hillosokeria. Lohkoja oli reilu puoli litraa. Keittelin lohkoja noin vartin ja painelin niitä lusikalla, osa meni rikki, osa ei. Lopuksi surautin koko komeuden tasaisemmaksi sauvasekottimella ja annoin jähtyä.


Kun kaksivuotias on kuumeessa, oma olo on aika lähellä ruumista ja kaapista on suklaa loppu, on keksittävä pelastus. Muistin Miian bloganneen helpon appelsiini-suklaakakun ohjeen taannoin, joten kaivelin reseptin esiin.

Ohjeen helppous on siinä, ettei mitään tarvitse vatkata, kunhan sekoittaa. Koska päädyin vähentämään rasvan määrää ja tykkään tehdä taikinan tavallisella käsivispilällä, sekoitin aluksi hieman ilmaa kananmuniin.

Kakkuun tarvitset:

3 munaa
4,5 dl sokeria
6 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 rkl mandariinihilloa
100 g sulatettua voita
2,25 dl vehnäjauhoja

Paista hieman vajaassa 200 asteessa noin 35 minuuttia.

Vähensin rasvan määrää alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna ja lisäsin hillon osuutta. Paistoaika on mitattu tälle ohjeistukselle.

Tänään kakkua syötiin vattuhillon kanssa, koska kaapissa ei ollut jäätelöä, eikä kermaa. Sekaisesta pakastimesta en löytänyt edes jäisiä vadelmia, mutta hyvin sain suklaanhimoni aisoihin ja loput mandariinihillosta syötän perheelle aamulla ruispuuron päällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti